Erilaiset mahjong-tiilet

Mahjong-tiiliä on monenlaisia. Tiilissä vaihtelee materiaali ja koko. Pienimmät japanilaiset tiilet ovat kooltaan (korkeus × leveys × syvyys) suunnilleen 2,5 cm × 1,8 cm × 1,6 cm, länsimaiset tiilet ovat yleensä 3 cm × 2,1 cm × 1,3 cm ja isot hongkongilaiset tiilet 3,7 cm × 2,8 cm × 2,2 cm (sanoo Tom Sloper). Kiinalaiset suosivat isompia tiiliä, japanilaiset pienempiä.

Nykyään tiilet ovat pääasiassa muovia. Muovitiilet ovat usein kaksi- tai kolmekerroksisia. Kuvapuoli on valkoinen, taustan väri vaihtelee. Itselläni on esimerkiksi kolmikerrostiilet, joissa keskikerros on läpikuultava harmaa ja tausta musta.

Muovi on aika hyvä materiaali: tiilet tuntuvat mukavilta sormissa, kestävät käyttöä, eivät välitä kosteudesta, painavat tarpeeksi ja niin edelleen.

Toinen suosittu materiaali on luu. Kokonaan luisia tiiliä näkee harvemmin, yleensä luutiilissä on bambutausta. Alunperin luuna käytettiin lehmän sääriluuta, josta tiilet leikattiin kokonaisina. Pahimman mahjong-villityksen aikaan 1920-luvulla tiiliä tehtiin niin paljon, että Kiinasta loppuivat lehmät, yhdestä luusta kun ei montaa kokonaista tiiltä saa. Lehmänluita tuotiin Kiinaan Yhdysvaltojen teurastamoilta laivalasteittain. Nykyisin massatuotetut luutiilet ovat pääasiassa jauhettua ja puristettua kalanluuta.

Myös kokobambuisia ja muita puisia tiiliä näkee joskus. Ne ovat usein halpoja, eivätkä erityisen suositeltavia pelikäyttöön.