Kiinalaiset numerot

Läheskään kaikissa mahjong-seteissä ei ole länsimaisia numeroita ja kirjaimia. Kiinalaisten numeroiden tulkitseminen onkin kätevä taito oppia, sillä silloin ei joudu pulaan, vaikka joutuisikin pelaamaan setillä, josta länsimaiset numerot puuttuvat. Ostoksillakin voi nauttia laajemmasta valikoimasta erilaisia settejä.

Kyseessä on oikeastaan aika pikku juttu. Bambut, pallot ja lohikäärmeet tunnistaa helposti. Tuulia on vain neljä erilaista ja nekin erottaa toisistaan melko helposti. Idän ja etelän erottaminen oli minulle vaikeinta, länsi ja pohjoinen ovat niin omannäköisiään, että ne tunnistaa helposti.

Merkkien numerot ovat sitten se hankalampi juttu. Niidenkin kohdalla voi todeta, että vähemmän niitä on kuin vaikkapa shogin nappuloita… Numerot 1-3 ovat sitä paitsi itsestäänselvät, ja nelonenkin on helppo (siinä on neljä viivaa pystyssä). Loppujen lopuksi riittää siis, että opettelee numerot 5-9! Pikku juttu!

Kaikista helpoimmin numerot oppii, kun pelaa setillä, jossa länsimaisia numeroita ei ole. Kun numerot ovat nurkissa, niihin turvaa liian helposti.

Tulosta tästä itsellesi apulappu kiinalaisista numeroista (pdf) helpottamaan opetteluvaihetta, tuosta tiedostosta leikkaat kätevästi neljä pientä apulappua.