Mahjong-opas

Tom Mustosen kokemuksia Reach Austriasta

Kuten uutisoimme, Tom Mustonen oli kolmas Reach Austriassa. Tom sattui kommentoimaan tuota merkintää, joten pyysin Tomia kertomaan lisää turnauksesta.

Reach Austria Mahjong TournamentKuten uutisoimme, Tom Mustonen oli kolmas Reach Austriassa. Tom sattui kommentoimaan tuota merkintää, joten pyysin Tomia kertomaan lisää turnauksesta. Olkaa hyvät:

Reach Austria -turnaus 14.12.2008

Turnauspäivää edeltäneenä yönä ei paljoa unta tullut, johtuen perinteisestä turnausjännityksestä. Vaeltelin turnauspaikalle noin tunnin ennen turnauksen alkua, miettien mikä olisi paras tapa aloittaa pelaaminen. Ennen turnauksen alkua näin muutamia tuttuja naamoja ensimmäisestä turnauksestani, European Riichi Championship 2008:sta. Sain pelaajanumeron 4, ja pääsin pelaamaan pöydässä numero 1.

Ensimmäinen käsi alkoi ongelmitta, ja voitinkin ensimmäisen käden yhdistelmällä joka johti non-dealer baimaniin (8 000 pistettä jakajalta, 4 000 pistettä muilta). Olin yllättynyt kuinka hyvin pystyin lukemaan pelaajien poisheittämiä tiiliä, välttäen suoria käsiin pelaamisia. Olin ensimmäisessä pöydässä voittoisa, ja kokonaistilastoissa pisteeni antoivat ensimmäisen paikan, joten itsevarmuus kasvoi huomattavasti.

Toisessa pöydässä olin voittoisa toiseen otteeseen, mutta peli pyöri erittäin pienien piste-erojen välillä, ja kokonaissaldoksi jäi vain 15 800 pistettä, joista 9 000 Uma-bonusta. Tässä vaiheessa turnauksen ensimmäiseksi kokonaistilastoissa oli päässyt itävallan Lena Weinguny, joka oli kuulemma paukutellut haneman-arvoisia käsiä putkeen.

Kolmas pöytä tuotti varmaankin eniten hankaluuksia minulle, sillä vastassani oli Euroopan mahjong-piirien suuria nimiä, muistaakseni Alexander Doppelhoffer — joka toimi samanaikaisesti turnauksen tuomarina — ja Jeppe Stig Nielsen. Olin erittäin yllättynyt kuinka turnauksen tuomari ei itse tiennyt sääntöä, kuinka jakajan heittäessä noppaa muuri katkaistaan laskemalla ensin jakajasta vastapäivään nopan osoittama silmäluku, ja katkaisemalla muuri sen pelaajan kohdalta silmäluvun osoittamasta kohtaa oikealta. Keskityin enimmäkseen puolustukseen ja suuria virheitä ei kertynyt, valitettavasti vain kolmas sija, mutta silti plussille, joten olin tyytyväinen.

Neljännessä pöydässäni sain vastaani turnausta johtavan Lenan, turnauksen viimeisen Chang Xuen, ja jonkin verran jäljessäni olevan Paul Benederin. Tässä vaiheessa viime yön unettomuus taisi vähän kostautua, ja peli oli vuoristorataa, muistan pelanneeni käteen jos toiseenkin. Lenan pelityyli oli omasta mielestäni älytön, ja tuurilla tuntui olevan paljon merkitystä, sillä hän riichitti ja jäi odottamaan suljettuun waittiin, vaikka mahdollisuus olisi ollut tuplapon waittiin. Viimeisessä pöydässä alkoi myös ärsyttää hieman kuinka kaikki puhuivat saksaa, vaikka säännöt sanovat, että ainoa kieli, jota tulisi käyttää on englanti, varsinkin kun pelaajat saattavat heittää off-topiccia katsojien kanssa, ties kenen kädestä puhuvat.

Olin viimeisen käden aikana johdossa Lenaa noin 8000 pistettä, sain käteeni kasapäin doraa viimeiseen käteen, ja jännitys kasvoi, kädessäni taisi olla piilossa varastelujen jälkeen 22334 merkeistä ja kaksi punaista lohikäärmettä. En tiennyt mikä minuun meni huutaessani ”RON” merkkiviitoselle, saaden 8 000 pisteen chumbo-rangaistuksen. Tämä tiputti minut toiseksi 200 pisteen erolla Lenaan, eli menetin 8 000 pistettä chumbosta ja 6 000 pistettä Uma-bonuksesta. Ilman näitä virheitä olisin ollut turnauksen toinen kokonaispisteissä, mutta minkäs teet, oli sentään ainut iso virhe turnauksen aikana, ensi kerralla pyritään keskittymään paremmin.

Loppupeleissä olin tyytyväinen kolmanteen sijaan, turnauksen järjestelyissä olisi kyllä ollut hieman parantamisen varaa, ja isompi pelaaja- ja pelimäärä olisi ehkä ollut suotava.

— Tom Mustonen

Kiitokset Tomille mainiosta turnausraportista! Tällaisia juttuja julkaisisin jatkossakin erittäin mielelläni, niin live- kuin nettiturnauksista, joten pitäkääpä asia mielessä, kun käytte pelaamassa.

Muoks: Kuvia ja kolmanneksi tulleen Gemman raportti löytyy Reach Mahjong -sivuilta: Austrian Riichi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *